Turvallisempaa yhteiskuntaa ei rakenneta vain varautumalla pahimpaan

Mitä enemmän puhumme turvallisuudesta, sitä turvattomammaksi yhteiskuntamme näyttää muuttuvan.

Panostamme puolustukseen, kyberturvallisuuteen, hybridivaikuttamisen torjuntaan, valvontaan, suojautumiseen ja uhkaavissa tilanteissa toimimiseen. Kaikkea tätä tarvitaan. Mutta pidämmekö riittävästi huolta myös henkisestä kriisinkestävyydestämme ja yhteiskuntarauhan säilymisestä?

Segregaation, eriarvoistumisen ja polarisaation riskit tunnetaan hyvin, ja niiden torjumisen tärkeydestä puhutaan paljon. Silti herää kysymys, tehdäänkö kaupungeissamme riittävästi ja riittävän nopeasti konkreettisia toimenpiteitä ongelmien ratkaisemiseksi. Vai käytetäänkö aikaa ja rahaa koko ajan vain uusiin tutkimuksiin ja selvityksiin?

Entä mitä konkreettista meillä tehdään nuorten romahtaneelle tulevaisuususkolle? Merkittävä potentiaalinen turvallisuusriski sekin, jos yhä useampi nuori alkaa ajatella, ettei Suomi ole puolustamisen ja oman hengen riskeeraamisen arvoinen. Onko yksikään taho ottanut vielä aktiivista toimijuutta tulevaisuususkon palauttamiseksi ja ryhtynyt sanoista ja suunnitelmista tekoihin? Eikö nyt viimeistään olisi aika suunnata resursseja toimenpiteisiin, rohkeisiin pilotteihin ja vaikuttavien mallien skaalaamiseen?

Mietin myös, kuullaanko kaupungeissamme riittävästi heitä, joilla olisi relevanttia sanottavaa oman asuinalueensa turvallisuustilanteesta? Pidetäänkö huolta siitä, että keskusteluihin, hankkeisiin ja ohjelmiin on aidosti kaikkien mahdollisuus osallistua? Siis myös heidän, jotka syystä tai toisesta kokevat ulkopuolisuutta omalla asuinalueellaan ja jotka eivät ole koskaan kuulleetkaan vaikuttamisen mahdollisuuksistaan.

Kovaan turvallisuuteen panostaminen ei yksin ehkäise rikoksia, lasten ja nuorten väkivaltaista käyttäytymistä, rasismia, köyhyyttä tai asuinalueiden eriytymistä. Se ei rakenna luottamusta ihmisten ja eri väestöryhmien välillä. Se ei myöskään lisää tunnetta siitä, että minä kuulun tähän yhteiskuntaan ja voin vaikuttaa sen tulevaisuuteen.

Jääkö osallistaminen puheiden tasolle? Panostetaanko viestintään riittävästi?

Osallisuuden ja yhteisöllisyyden merkityksestä puhutaan paljon. Mutta liian usein osallistuminen edellyttää, että ihmisen täytyy itse löytää kotikaupunkinsa verkkosivuilta käynnissä olevat hankkeet ja tilaisuudet, joissa hänellä on mahdollisuus tuoda esiin mielipiteitään ja vaikuttaa. Harva ehtii ja jaksaa kiireisessä arjessa käyttää aikaansa moiseen metsästykseen. Siksi kai asukasilloissa on yleensä aina paikalla eniten eläkeläisiä eikä juuri koskaan nuoria, joiden ääntä nimenomaan kaivattaisiin kaupungin tulevaisuutta rakennettaessa.

Uskon, että radikaalisti muuttuneessa turvallisuustilanteessa ja hyvinvointivaltion kriisissä ihmiset ovat valmiita antamaan oman panoksensa yhteisen hyvän puolesta – osallistumaan turvallisemman arjen, lähiympäristön ja kotikaupungin rakentamiseen. Mutta heidät täytyy ensin tavoittaa ja kutsua mukaan. Kaupunkiturvallisuuteen liittyviä osallistavia hankkeita, ohjelmia ja työryhmiä on varmasti tälläkin hetkellä monissa kaupungeissa käynnissä, mutta tietävätkö kaupunkilaiset niistä?

Pohdimme tätä Taposen Jarin kanssa toimistollamme ja totesimme, etteivät ainakaan omien kotikaupunkiemme, Helsingin ja Espoon, mahdolliset kutsut osallistua turvallisemman ja viihtyisämmän arjen rakentamiseen, ole meitä tavoittaneet.

Erityisen tärkeää olisi tavoittaa erilaisista taustoista tulevia vanhempia, joiden kokemukset ja näkemykset jäävät liian usein kuulematta. Esimerkiksi maahanmuuttajataustaisilla äideillä voi olla arvokasta tietoa lastensa, perheidensä ja asuinalueidensa turvallisuushaasteista. Heidän osallistamisensa voisi vahvistaa yhteisöjen välistä vuoropuhelua, lisätä luottamusta ja tukea turvallisuuden rakentamista yhdessä.

Klisee, joka tuntuu toteutuvan valitettavasti vain juhlapuheissa: turvallisuutta tulee rakentaa yhdessä heidän kanssaan, joiden elämästä, tulevaisuudesta ja turvallisuudesta on kyse.

Kovan turvallisuuden rinnalla tarvitaan myös inhimillistä turvallisuutta.

Se ei vahvistu turvallisuusuhkilla pelottelemalla tai ohjeistamalla ihmisiä varautumaan ulkoisiin uhkiin. Se syntyy luottamuksesta, yhdessä tekemisestä ja tunteesta, että omilla teoilla on merkitystä ja vaikutusta.

Jos aikaa ei ole hukattavaksi ulkoisen turvallisuuden vahvistamisessa, ei sitä ole hukattavaksi sisäisen turvallisuudenkaan vahvistamisessa.

Jos ehkäisevään työhön ei löydy resursseja tänään, korjaavasta työstä maksetaan huomenna moninkertainen hinta.

Prevenzan missio ja lupaus on rakentaa turvallisempaa yhteiskuntaa.

Tarjoamme tutkittuun vaikuttavuuteen ja vahvaan viestintään perustuvia ratkaisuja ajankohtaisten turvallisuusuhkien ennaltaehkäisyyn sekä turvallisuuden vahvistamiseen osallisuutta ja yhteisöllisyyttä lisäämällä. Meillä on kokemusta ja näyttöä eri toimijoiden yhteistyöverkostojen ja moniammatillisten työryhmien rakentamisesta ja johtamisesta sekä vaikuttavien toimintamallien onnistuneesta jalkauttamisesta. Olemme työllämme onnistuneet saamaan muutosta aikaan asiakkaidemme turvallisuushaasteiden ratkomisessa.

Ota yhteyttä, jos kiinnostuit ja haluat kuulla referensseistämme.

Susanna Makaroff, Partneri, viestinnän asiantuntija

+358 50 3584814, [email protected]