Turvattomuus ei synny kodittomista – vaan kodin puutteesta.
Prevenza oli mukana Asunnottomien yön päätapahtumassa Kansalaistorilla 17.10.2025
Asunnottomien yön kansalaisliike halusi tämän vuoden tapahtumassa herättää keskustelua yhteiskunnan turvallisuudesta ja asunnottomuuteen liittyvästä turvattomuuden tunteesta otsikolla ”Ei kotia, ei turvaa”. Asunnottomien yön päätapahtuman suojelijana toimi tasavallan presidentti Alexander Stubb.
Prevenzan Jari Taponen puhui tapahtumassa aiheesta: “Turvattomuus ei synny kodittomista – vaan kodin puutteesta”. Tässä vielä Jarin puhe:
Hyvät kuulijat,
Turvallisuus ei ole vain voimaa tai rautaa rajalle. Turvallisuus juontuu latinan sanasta securitas: ”Ilman huolia, kipua ja ahdistusta”. Se on elämää ilman pelkoa, köyhyyttä ja epätoivoa.
Tänään puhun asunnottomuuden aiheuttamasta turvattomuudesta. Asunnottomuus ei ole vain sitä, että ihmiseltä puuttuu katto pään päältä. Se on köyhyyttä, ahdistusta, eristämistä.
Se on tilanne, jossa ihminen menettää rutiinit, ystävyyssuhteet, harrastukset ja toivon. Ilman kotia ei ole paikkaa levähtää, ei mitään mahdollisuutta kunnolliseen elämänhallintaan.
Ilman kotia ei ole turvaa.
Kun aloitin poliisiurani Itäkeskuksessa, asunnottomia oli moninkertainen määrä. Toimitimme asunnottomia päihteidenkäyttäjiä metroasemilta ja rappukäytävistä Kisahallin putkaan. Monesti se oli ainoa vaihtoehto niin meille kuin asunnottomillekin.
Kun nuorille asunnottomille päihteidenkäyttäjille avattiin Asunto ensin -asumisyksikkö, nousi kohu uudesta kantakaupungin häiriökohteesta. Vähemmälle huomiolle jäi se, että asumisyksikkö vähensi poliisin työtä merkittävästi.
❗ Vuosittaiset putkayöt vähenivät 5000:lla.
‼️ 75 % nuorista kuntoutui kolmessa vuodessa itsenäiseen, päihteettömään ja rikoksettomaan elämään.
Se rauhoitti Helsinkiä. Asunto ensin -malli teki meistä kansainvälisen esimerkin.
Mutta viime vuosien kehitys huolestuttaa. Viime vuonna häätöjen määrä nousi Helsingissä peräti 23 prosenttia ja koko maassa 11 prosenttia.
Asunnottomuus ei ole kadonnut.
Pitkäaikainen asunnottomuus on oire monimutkaisista ongelmista: päihteistä, mielenterveyden heikkenemisestä, sosiaalisesta syrjäytymisestä ja turvattomuudesta.
Kun turvallisuus heikkenee, vastaus on usein kontrollin lisääminen. Lisää kameroita, vartijoita ja poliiseja, istuma- ja levähdyspaikkoja.
Euroopassa on lähes miljoona asunnotonta. Iso-Britanniassa, erityisesti Lontoossa ja Manchesterissa, asunnottomuus on kasvanut räjähdysmäisesti. Turvattomuuteen on vastattu lisäämällä poliiseja ja valvontakameroita. Julkisiin tiloihin on asennettu piikkejä, jotta siellä ei voi nukkua. Penkkejä on muotoiltu niin, ettei niissä voi istua. Kaupunkitilasta on tehty epäviihtyisä niille, joilla ei ole muuta paikkaa olla.
Kun asunnottomat nähdään turvallisuusuhkana – ei ihmisinä, vaan häiriöinä - heidän nukkumapaikkansa tilastoidaan häiriökohteiksi.
Ulossuljetut suljetaan ulos ulkona. Se luo pelkoa, häpeää ja näkymättömyyttä. Ihminen, joka on jo menettänyt kaiken, menettää oikeuden olla olemassa.
Kyse on siitä, kenellä on valta puhua turvallisuudesta ja kenen turvallisuustoimenpiteet oikeutetaan. Turvallisuuden käsite kapenee, kun joku tai jokin määritellään sen ulkopuolelle.
Turvallisuus alkaa kodista. Asunto ensin -malli perustuu kahteen periaatteeseen: asunto ja tuki. Asunto ilman ennakkoehtoja, johon räätälöidään yksilöllinen tuki. Malli on vakiinnutettu osaksi kansallista strategiaa, ja se toimii – jos haluamme sen toimivan.
Helsingin tavoitteena on, että vuoden 2025 lopussa kaupungissa olisi enintään 200 yksinelävää asunnotonta, joista pitkäaikaisasunnottomia enintään 50. Ei lainkaan asunnottomia perheitä tai pariskuntia. Tämä tavoite näyttää karkaavan. Emme saa kuitenkaan luovuttaa. Asunnottomuus ei ole utopia, vaan tavoite, joka perustuu vuosikymmenten työhön, poliittiseen tahtoon ja konkreettisiin toimiin.
Hyvät kuulijat,
Asunnottomuus ei ole valinta. Se on yhteiskunnan sivistyksen mittari.
Ja se on ratkaistavissa.
Ratkaisu ei ole lisää kontrollia, vaan lisää koteja. Lisää tukea. Lisää inhimillisyyttä.
Turvattomuus ei synny kodittomista, vaan kodin puutteesta. Ja juuri siksi meidän on rakennettava toivoa, ei poistaa toivon rippeitä.
Kiitos.
Jari Taponen, turvallisuuden ja vaikuttavuuden asiantuntija, Prevenza Oy