Haluammeko, että poliisilla on oikeus kuunnella puheluitamme ja lukea henkilökohtaisia viestejämme ilman rikosepäilyä?
Helsingin Sanomat kirjoitti 27.11.2025, että ”poliisi haluaa seurata ihmisiä ilman heihin kohdistuvaa rikosepäilyä”. Erinomainen artikkeli perustuslakiimme liittyvästä muutosehdotuksesta, josta on kirjoitettu ja keskusteltu aivan liian vähän.
Oikeusministeriön työryhmä ehdottaa perustuslain muuttamista, jotta poliisi voisi käyttää salaisia tiedonhankintakeinoja vakavan rikollisuuden uhan torjumiseksi. Vaikka tavoite on ymmärrettävä, ehdotuksen perustelut herättävät vakavia kysymyksiä oikeusvaltioperiaatteen ja kansalaisten perusoikeuksien näkökulmasta.
Olemme huolissamme siitä, mitä tapahtuu, jos epämääräiset vakavan rikollisuuden ja uhan käsitteet yhdistyvät laajenevaan harkintavaltaan? Haluammeko, että poliisi alkaa toimia kuin salaista tietoa keräävä turvallisuuspalvelu? Onko vaarana, että avaamme oven vahvaan kontrolliin perustuvalle valvontayhteiskunnalle turvallisuuden nimissä?
Meidän mielestämme on. Siksi haluamme herättää julkista keskustelua tästä kaikessa hiljaisuudessa ja kovalla kiireellä valmistellusta lakimuutoksesta – ennen kuin on liian myöhäistä.
Viime vuosina järjestäytynyt rikollisuus ja erityisesti katujengit ovat nousseet otsikoihin Suomessa. Rikollisuus on muuttunut ja kansainvälistynyt. Kansainväliset huume- ja väkivaltaverkostot piiloutuvat salattuihin viestimiin, jolloin poliisi tarvitsee uusia keinoja rikosten paljastamiseen ja ennalta estämiseen. Helsingin Sanomien tietojen mukaan poliisin tulisi jatkossa voida kohdentaa salaisia pakkokeinoja jo silloin, kun on olemassa vasta uhka siitä, että jokin ryhmä suunnittelee vakavia rikoksia. Rikosta ei myöskään tarvitsisi yksilöidä. Pelkkä mahdollisuus siihen, että rikosta suunniteltaisiin, olisi riittävä peruste pakkokeinojen käyttöön.
Lakimuutosesityksen suurin huoli liittyy harkintavallan rajuun laajenemiseen suhteessa epämääräisesti määriteltyihin uhkiin.
Viranomaisen oikeus pakkokeinojen käyttöön on lainsäädännössä perustellusti tarkkaan rajattu, sillä pakkokeinoilla puututaan kansalaisten perusoikeuksiin.
Määritelmät, kuten ”kansallinen turvallisuus”, “katujengit”, “rikollisverkostot” ja “turvallisuusuhat” ovat abstrakteja ja alttiita erilaisille tulkinnoille. Riskinä on, että nämä tulkinnat voivat muuttua uuden lainsäädännön perustaksi ilman selkeää juridista kontrollia. Lakien vaikutuksethan eivät riipu vain pykälistä, vaan myös siitä miten viranomaiset niitä soveltavat.
Siitäkin tulisi keskustella, onko poliisi organisaationa valmis kantamaan kasvavan vallan mukanaan tuomaa vastuun.
Oikeusministeriön työryhmän mietinnössä kaavaillaan mallia, jolla puututaan kansalaisten perusoikeuksien kaikkein tiukimmin suojeltuun ytimeen: kotiin, yksityisyyteen ja yksilönvapauteen.
Tällaisia rajoituksia tulee pystyä perustelemaan poikkeuksellisen painavilla syillä ja konkreettisesti – miksi ne ovat välttämättömiä ja mikseivät nykyiset keinot riitä.
Nyt todellisena vaarana ja riskinä on, että tavalliset ihmiset joutuvat mielivaltaisesti kohdennetun massavalvonnan kohteiksi.
Mikäli rikostiedustelutietoa voidaan käyttää jatkossa esimerkiksi turvallisuusselvityksissä, se saattaa vaikuttaa nuorten opiskelu-ja työmahdollisuuksiin ilman, että heihin kohdistuu mitään rikosepäilyä. Se olisi mielestämme kohtuutonta.
Hallituksellamme on kova kiire saada lakimuutos nuijittua voimaan vielä tällä vaalikaudella, vaikka kuten Helsingin Sanomat eilisessä artikelissaan kirjoittaa: “Jopa valmistelijat näkevät uusien valtuuksien avaavan mahdollisuuden viranomaisten väärinkäytöksille”.
Me toivomme avointa ja asiallista keskustelua siitä, mihin suuntaan haluamme yhdessä yhteiskuntaamme viedä. Turvallisuuden nimissä voidaan pahimmillaan saada paljon pahaa, epäluottamusta, eripuraa ja turvattomuutta aikaan.
Jari Taponen, Partneri, turvallisuuden ja vaikuttavuuden asiantuntija
+358 400 764573, [email protected]
Susanna Makaroff, Partneri, viestinnän asiantuntija
+358 50 3594814, [email protected]
